maanantai 23. marraskuuta 2009

Loistavan mustaa







Musta on uusi neonkeltainen. Ostin mielestäni hienon mustan toppatakin jossa sitten tietenkään ei ole yhden ainutta heijastinta kiinteänä. Koska liikun autolla itsekin niin tiedän mimmoisia puusilmiä siellä ratin takana voi olla ja että jalankulkijaa ei näillä keleillä mitenkään helpolla havaitse edes siellä katuvalojen valheellista turvaa luovalla alueella saati sitten haja-asutusalueiden melkein ikuisessa yössä. 

Ne pikkuiset roikkuvat heijastimet on ihan yhtä tyhjän kanssa ja jäävät vielä jatkuvasti johonkin kiinni ja repivät takin jos ovat kiinni hakaneulalla ja häviävät jos ovat kiinni sillä uusmuotisella muoviklipsulla. Ne neonkeltaiset huomioliivit on kyllä tehokkaat mutta turhamaisuuteni ei anna periksi käyttää niitä muuten kuin ehkä lenkkeillessä.

Koska heijastinkangasta saa myös mustana (tosin aivan hirmuiseen hintaan), ompelin tämmöisen heijastinhärpäkkeen. Käsityöllisesti tämä on aivan hirveä räpellys ja varmasti sievemmän ja paremmin istuvan saisi hetken tuumaamisella aikaan (joku muu siis). Leikkasin vaan kahdeksan senttisiä kaitaleita ja ompelin yhteen. Kiinnittimenä tarranauhaa. Metrisestä heijastinkankaanpalasta näitä tulisi varmaan 3-4 ja jämiä jäisi vielä jäljelle. Niin että ei se silleen niin kauhea hinta ole autonallejoutumattomuudesta.

Ei pahasti pistä silmään mustan takin päällä ja taittuu näppärästi taskuun sopivaksi.

Ja johan rupes näkymään!


P.S. Anteeksi huonot kuvat ja törkyinen piha... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti