torstai 31. joulukuuta 2009

Velourifarssi

Nämä ompelukset piti plokata jo aikaa sitten mutta jotenkin jäi. Olen sitä paitsi kertonut juttua jo livenä niin paljon että kaikki on sen varmaan kuulleet ja lopen kyllästyneet koko tarinaan. Eli kerta vielä kiellon päälle:

Ompelin pojalle velourhousut. Kaava sama kuin sammakkohousuissa mutta tikkaustakkuiluun kyllästyneenä vedin mutkat suoriksi ja teippailin kaavanosia yhteen turhanpäiväisten leikkaussaumojen välttämiseksi. Taskut kuitenkin päätin tehdä. Työ oli jo aika pitkällä, taskut kiinnitetty, sivusaumat ja lahkeen sisäsaumat ommeltu kun sitten haarasauman ommeltuani tajusin että olin mitannut taskun paikat pikkuisen pieleen; toisen kolme senttiä sivusaumasta ja toisen kolme senttiä haarasaumasta. Ei ollut sitten ihan symmetrisesti juu. Siitä sitten toista taskua purkamaan jolloin lahjekappaleen kankaaseen tuli reikä ja vielä toinenkin... Siinnä sitten kiroilin ja pähkäilin että koska kangasta vielä on jäljellä ei muuta kuin uutta lahjetta leikkaamaan.

Olin vielä itseeni tyytyväinen kun tajusin kääntää etulahkeen kaavan nurinpäin niin että sain yhteen sopivat lahjekappaleet.... Kunnes huomasin leikanneeni toisen vasemman lahkeen jossa ei alun perinkään ollut mitään vikaa. No kangasta oli vielä jäljellä yhden oikean lahkeen verran ja niin syntyivät nuo taskuttomat housut. Keljutti kumminkin että olin hyvää kangasta haaskannut yksiin housuihin kaksien verran. Fiksailin sitten niitä reiällisiä housuja ompelemalla irtiratkotun taskun toisen reiän päälle ja kaventamalla housuja haarasaumasta niin ronskisti että toinen reikä hävisisaumanvaroihin. Onneksi on laihanen poika. Ja sillä kahdet housut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti