tiistai 12. tammikuuta 2010

Summary and conclusions

Tässäpä katsaus viime vuoden tekeleisiin. Alkuvuosi on mennyt selvästi neulomisen parissa ja loppuvuonna enemmän ompelutöitä. 




Asusteprojekti tuotti muutaman myssyn ja kaksi huivia sekä lapaset. Käyttöön ei loppujen lopuksi päätynyt kuin musta myssy ja mustat lapaset. Selvä parannus kuitenkin lähtötilanteeseen; nyt on sekä oikean että vasemman käden lapanen. Enkä edes neulonut 'kädettömiä' niin kuin lapselle. Asusteprojektia ei todellakaan ole vielä aika kuopata ja unohtaa vaan jatkaa eteenpäin kohti värikkäämpiä lankoja! Olen harkinnut että ulottaisin projektin koskemaan myös miehen asusteita sillä kriittisesti arvioiden tilanne on likipitäen kestämätön käsittäen pilkkihanskat ja punamustan mainos- tai vihreän tupsupipon kotioloissa sekä sinällään hienon ja originellin mutta pilkkihanskojen kanssa yhteensopimattoman karvalakin virallisemmissa yhteyksissä. Mikä häpeä tämä onkaan käsitöitä harrastavalle vaimolle! Mies raasu on ihan heitteillä. On muuten ainoa perheenjäsen jolle en valmistanut yhden ainutta vaatekappaletta viime vuonna.

Muista tekeleistä: turkoosinsävyinen kesäpipohuivi-setti odottelee kaapin nurkassa ensi kesää ja vaalea huivi ja myssy ovat saaneet uuden omistajan. Eteenpäin ovat lähteneet myös keltaiset villasukat sekä lohikäärmemyssy (kaikki luuli sitä kanaksi). Ruskea virkattu lippis kokenee purkamisen ja metamorfoosin joksikin ihan muuksi. Myös maitolangasta neulottu vauvan pipo jonka kuva on mystisesti kadonnut koneelta eikä siksi näy mun köpelöissä kollaaseissa on tuomitti kadotukseen. Se onneton lanka vaan haisee kastuessaan mun nenään ihan järkylle. 

Vuoden ehdoton yllättäjä on Kirjastonhoitajan villapaita. Se on ollut kovassa käytössä ja lapsi on useimmiten pukeutunut tai oikeammin sallinut itsensä puettavan siihen ilman suurempaa vastustusta. Ihan nyppyiseksihän se on käytössä mennyt kun lanka on niin hemppispehmoista mutta ei haittaa. Parempi että on käytössä kuin kaapissa. Meidän kaapeissa on jo aivan tarpeeksi eristettä sisäpuolella... Onkohan kellekään käynyt koskaan niin että ulkoseinää vasten olleeseen vaatekaappiin olisi villasukkakasan alle jäätyneet kalsarit kiinni hyllyyn?...


Olen kovasti pohtinut tämän vaatteen menestyksen syitä ja tullut siihen tulokseen että se on sopivan pehmeä, kevyt ja lämmin sekä niin niukka mitoitukseltaan ettei haittaa liikkumista ( joo ja ne ylipitkät hihat pysyy tosi hyvin ylhäällä kun ne kääntää kyynärpäihin asti). Näitä ominaisuuksia pyrin jatkossa tietoisesti korostamaan villapaitoja neuloessani. Paitsi niitä hihoja. Enkä kyllä neulo niitä käsityölehtien reilusti liikkumatilaa sisältäviä tonnin painavia sirkusvärisiä lastenpuseroita. Semmoisiahan ne lastenneuleet on ainakin vähän vanhemmissa lehdissä?

Kantotakki oli myös aikansa käytössä ja kulki auton takakontissa usein varuilta mukana. Jopa kesäiselle rannallekin. Yllätävän toimiva ranta-asu. Suomen säät kun tunnetusti on mitä on. 

Nyttemmin takki on arkistoitu. Vauva kun on siirtynyt taaperoiden kastiin ja haittaa muuten kovasti ompeluharrastuksia. Ompelijan paras ystävä onkin epäilemättä mustekala jos se tavallisilla ihmisillä on koira. Nimittäin semmoinen lenksumustekala jolla voi liittää ruokapöydän tuolit pöydän alta yhteen ja estää siten Taaperoa tai tässä tapauksessä pikemminkin Kiiperöä, kiipeämästä pöydälle sotkemaan äidin kankaanleikkuuta.

Tälle vuodelle en vielä osaa asettaa kummempia tavoitteita. Koitan vaan pitää harrastuksen mukavana ja tehdä mitä huvittaa sekä välttelen sortumista liialliseen tarpeellisten juttujen pakkovääntöön. Se kun vie äkkiä maun koko hommasta. 

Nyt on huvittanut ommella. Siitä lisää toisella kertaa (jännitystä, jännitystä... ;D).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti