lauantai 10. huhtikuuta 2010

Apina-paita





Varastossa oli myös vaaleantuurkoosihtavaatrikoota, samaa muuten mistä tein kirahvihupparin kirahvin. Lopusta sain nippanappa t-paidan itselleni. Halusin välttämättä raglanhihaisen kun olen nyt niin ihastunut tereiden ompeluun ja raglanhihaan niitä on kiva laittaa. Ainut kaava jonka tähän hätään löysin oli Suuren Käsityölehden nuorisuunnittelijakaava. Muuten ihan kiva mutta hihat on tooosi kapeat. Ensin tuntui että paitaa ei voi käyttää ollenkaan kun kiristää ja puristaa mutta tein sen kumminkin loppuun asti. Kiristys helpotti aika paljon kun nyhdin tereiden sisällä olleet ohuet kuminauhahyörit pois ja kavensin saumanvarat minimiin. Pääntien resorikaitale vielä tasapainotti kokoamalla väljyyttä pääntienympäriltä. Kyllä tätä voi käyttää vaikka ryppyjä pukkaakin tuohon kainalon kohtaan. Muiden kuin mustien pitkähihaisten t-paitojeni määrä kasvoi siis 50 prosenttia. (Huomaa myös ihka pränikät kumpparit!  Sopivat hyvin lantatunkiolla poseeraukseen...)
                                         
Kuva ei ole oma (missään mielessä :D) vaan taas Ottobren nettisivuilta napattu ja sabluunalla ja kangasväreillä paitaan taiteiltu. Miten lie kestänee pesussa, vähän jänskättää kun mun kangasvärit on tainnu taas kärsiä liioista lämpötilanvaihteluista ja tuo peittoväri oli ruvennut erottumaan useammaksi faasiksi. Sekoitin raivoisasti ja toivon parasta.

2 kommenttia:

  1. Tolla apinalla on semmonen höhöö!-ilme :D Hauska paita :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti :) Mulle tulee mieleen Apinoiden planeetta -leffat, ne on jotenkin silleen aavistuksen verran karmivia niin kuin tuo paitakin.

    VastaaPoista