perjantai 1. huhtikuuta 2011

Monisuuntainen puuhailuhäiriö

Ompelumasennuksesta on selvästi siirrytty neulemaniaan. Laskin tehneeni eilen yhteensä kuutta eri neuletta. Nurkat on siis täynnään keskeneräisiä töitä joista osa on vakavassa ufoutumisvaarassa.

Olenkin panostanut erikoisesti ufojen ehkäisyyn (kuulostaa tosi terveeltä :D), varsinkin kun puutarhailukuume antaa jo merkkejä itsestään. Kävin tänään jo lapioimassa kinoksia matalammiksi kasvihuoneen ympäriltä, ihan kuin se jouduttaisi kevään tuloa... Viime vuonna puutarhailu lamautti käsityörintaman ja etenkin bloggailun melko totaalisesti koko kesäkaudeksi.

 

Niin, valmiiksi sain nämä. Koneella neulotut villahousut esikoiselle. Kivasti tuli tuota kasvunvaraa. Mittailin vähän sieltä ja täältä, lasta ja vanhoja vaatteita ja koitin sen mukaan laskeskella silmukoita ja kerroksia. Vaan johan se on kohta villahoususesonki ohikin, pidetään sitten ensi talvena (tai siirrytään välikausivaatteisiin nyt heti niin noita voi vielä vähän aikaa käyttää haalarin alla).


Oikeastaan olen aika tyytyväinen noiden housujen väreihin. Tulee ihan Metsolan joustofroteet mieleen. Väritys sinällään oli sattuman sanelemaa, käytin niitä lankoja mitä jemmassa oli. Sattui olemaan Novitan Floricaa, hyvin luisti koneessa. Kumpikin lahje on neulottu tasona ja sitten ommeltu yhteen. Lahkeensuissa ja vyötäröllä 1o1n-resoria ja muuten sileää. Jotain porrastusten tapaista yritin takapuolelle tehdä.


Ajattelin housut kuvan villapaidan pariksi mutta taitaa paita olla ensi talvena jo pieni. Pitää sitten kehittää jotain muuta tilalle. Paidan neuloin viime kesänä vaan jäi kuvaamatta ja onkin nyt jo vähän nuhjuinen. Ohje on laajalti suosittu Owlet, suunnittelijana Kate Davies. Eli pöllöjä siis on tuossa kaarrokkeessa, nämä kuvat on vähän kehnot kuten yleensäkin. Lanka tässäkin Novita Florica, kylläkin kaksinkertaisena ja paita siis tietty käsin neulottu.



+
Malli oli iloinen kun sai lahjukseksi popcornia.