keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ritari Arthurus - Kaikkien kahvinjanoisten sankari

Esikoisen päiväkerhossa oli ennen vappua naamiaiset. Kun kysyin lapselta miksikähän hän haluaisi pukeutua oli ensimmäinen vastaus: "Leikkuupuimuriksi." Pienen taivuttelun jälkeen ritarinasu onneksi kelpasi mainiosti.


Asun ohjeet ovat pääpiirteissään Sirpa Kontio-Nikaman kirjasta Kahvipussin uusi elämä. Olin ottanut kirjan joskus aiemmin selailtavaksi kirjastosta ja naamiaistiedotteen tullessa riensin kipinkapin hakemaan sen uudelleen lainaan. Pukuun tarvittavat materiaalit löytyivät kaikki kuin ihmeen kaupalla jemmasta, mitään ei tarvinnut erikseen hankkia. Kahvipusseja olin säästellyt ilman sen kummempaa visiota jo jonkin aikaa, kilpeen ja rintahaarniskaan sain täytevanun vanhasta pinnasängyn suojuksesta ja neljä D-rengastakin olin vuosia sitten hankkinut toteuttamatta jääneeseen ompeluprojektiin. Vähänkö oli siis tuuria! Täältä meidän kylältä kun noita käsityötarvikkeita ei oikein saa hankittua.


Unohdin jo montako pussia meni kaiken kaikkiaan mutta miekkaan niitä ei enää riittänyt. Mies kuitenkin improvisoi miekan kiitettävän näppärästi myöskin jemmasta löytyneistä tarvikkeista: rautalanka henkarista, ilmastointiteipistä ja foliosta. Miekka on justiinsa passelin heppoinen ettei taistelunhaluinen neljävuotias saa sillä pahempaa vahinkoa aikaan. Kerhossakaan miekkaa ei ollut tarvinnut toimittaa asehuoneeseen vaikka paikalle oli taistelutoveriksi saapunut merirosvo sapeleineen.


Koko asu on muuten hämmästyttävän kestävä. Olen selvästi täysin aliarvioinnut kahvipussien mahdollisuudet. Vapustahan on jo parisen viikkoa (meillä vain murto-osa leluista kestää niin kauan...) ja ainoastaan miekka on kärsinyt pieniä vaurioita kun kuopus yritti kuoria siitä foliot. Arveli ilmeisesti että sisällä saattaisi olla suklaata.  
Koska meillä päin ei ole näkynyt lohikäärmeitä tai muita ritareiden toimialaan kuuluvia otuksia käydään taistelut yleensä pikkuveljeä vastaan. Se ei pahemmin miellytä mainittua pikkuveljeä.


(Tässä kylläkin murjotetaan sitä että äiti otti kuvia vain isoveljestä.)

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Käsityöllinen takatalvi

Tämän kertainen blogihiljaisuus ei sitten johtunutkaan puutarhailukiireistä niin kuin ennustin, vaan siitä että hukkasin kamerani. Kamera löytyi sitten kumminkin, aivan viimetingassa, olin jo kaupassa ostamassa uutta kun entinen ilmiintyi laukkuun josta olin jo mielestäni monta kertaa sitä etsinyt. Hyvä niin.

Löytyneestä kamerasta löytyi käsityökuvia jotka näillä keleillä näyttävät jo auttamattoman talvisilta.


Neulekoneharjoitelmina vallan kelvolliset perusvillahousut ja liian kittana villapaita kuopukselle. Lapsi sai paidan sovituksesta trauman. On ilmeisesti sitten vähän kutiavampaa sorttia. Heti kun vedin tämän Nalle-lankaisen luomuksen päänsä yli alkoi sydäntäsärkevä parkuna "NYY POI-II!!!" Eli ei ole pidetty. Housut on ok kun eivät koske ihoa mistään kohti.




Epäilin jo että lopultakin valmistunut pöllöpaita (aloitettu viime kesänä) kokee saman dramaattisen hylkäämisen mutta vissiin Florica on himpun pehmeämpää. Tai sitten riittävä kylmyys kaupitsee karheankin langan. Mulattuaan näet aikansa hileisessä rantavedessä pääsiäisen mökkireissulla Lapsi pukeutui paitaan vapaaehtoisesti.


Pöllöpalmikot samasta Kate Daviesin ohjeesta kuin isoveljelle aiemmin ja lankana samoin kaksinkertainen
 Florica. Silmukkamääriä laskeskelin Zimmermanin ohjeiden mukaan ja sen verran olin tajunnut kasvunvaraa laittaa että vielä mahtui päälle. Sovituskuvia ei ole koska kamera oli jo mökkimatkan aikaan kadoksissa ja sen jälkeen vaate ei ole kelvannut.

Olen tullut siihen tulokseen että pikkulapsille voisi olla fiksumpaa neuloa villatakkeja koska lapsen vartalonympärykseen nähden pää on hirmu suuri ja kädet ja hartiat aika rimpulat. Tuosta kaarrokkeen seudusta tulee jotenkin häiritsevän muotoinen ja kaula-aukosta suhteessa hirmu suuri. Edestä avattavaan neuleeseen saisi pääntien vähemmän avonaiseksi.

Tällä neulomistahdilla voisikin jo aloittaa Lapselle uuden villatakin ensi talvea varten.